KIVA, ETTÄ OLET TÄÄLLÄ! 

Kuka on Laura ja mikä on hänen tarinansa?

 
 

Muutos alkaa itsestä - ja sitä kautta hyvä leviää ympäristöön.

 

Olen Laura Ala-Ruona, näyttelijä ja draamapedagogi Järvenpäästä. Olen ensimmäiseltä pohjakoulutukseltani luokanopettaja, KM. Olen intuitiivinen, taiteesta ja luovuudesta inspiroituva kahden lapsen äiti ja puoliso.

Pidän arjen kauneudesta, rauhallisista aamuista ja keskusteluista ystävien kanssa. Työpajoilla on kiehtovaa tutkia luovin menetelmin mikä meitä ihmisiä yhdistää. Soveltavan draaman avulla voidaan tutkia arkisia tilanteita, niihin liittyviä tunteita ja alla piileviä tarpeita.

Työpajoilla osallistujat ovat kokeneet yhteisöllisyyden lisääntymistä. Työhön liittyvien asioiden ja tilanteiden herättämien tunteiden näkyväksi tekeminen ja jakaminen lisää hyvinvointia.

 
 
LAURA ALA-RUONA

“Jos sä kaadut kolme kertaa, niin nouse ylös neljä kertaa.”

 
 

Mun muutostarina

Intohimo luovaan työhön ja näyttelemiseen on kulkenut mukanani aina. Kesti kuitenkin parikymmentä vuotta ennen kuin uskalsin alkaa toteuttaa sisäistä ääntäni. Annoin itselleni luvan heittää pois kaiken järkevyyden ja kuunnella sydämen ääntä. Onni tulee tunteesta, että tekee matkaa oikealla tiellä.

Muutokseen vaadittiin uupumus ja pysähtyminen. Nautin työstäni opettajana - työssä saa kohdata ihmisiä, käyttää luovuutta ja elää hetkessä muokaten vuorovaikutusta tilanteen vaatimalla tavalla. Samalla työn haasteet ja vaatimukset kasvoivat. Yhtäkkiä elämä oli hyvin täynnä eikä se tuntunut omalta. Jotain puuttui, jotain oli liikaa ja halusin pysähtyä.

Päätin, että minulla on tästä eteenpäin kaikki aika kulkea uudenlaista elämänpolkua. Mahdottomaksi kuvitellun haaveen esiin nostaminen ja sitä kohti kulkeminen, on tuonut valtavasti voimaa ja iloa. Haaveiden toteutuminen on mahdollisia, kun lopettaa jahkailun ja alkaa ottaa askelia haluamaansa suuntaan. Valmistuin näyttelijäksi sekä ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Aloin saada työtehtäviä, joista en ollut osannut edes unelmoida.

Syntyi ajatus yrittäjyydestä - pedagogisen osaamisen, luovuuden ja draamametodien yhdistämisestä. Työpajoilla käytän toiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, joiden fokuksena on kohtaamisen ja yhteisöllisyyden lisääminen sekä vahvuuksien huomaaminen itsessä ja yhteisössä.

Toivon, että voin inspiroida myös sinua ottamaan askelia kohti omannäköistä elämää. Me riitämme juuri sellaisina kuin olemme. Muutos lähtee sinusta ja ensimmäisestä askeleesta.

Et ole myöhässä - Meillä on tästä eteenpäin kaikki aika!
 

Muiden sanomaa Laurasta:

Haluisitko inspiraatiota & lisäinfoa palveluistani sähköpostiisi? Tilaa tästä uutiskirje!